Blogi


Julkaistu , julkaisija

Lahja isovanhemmille haussa? – lahjaideoita iäkkäille ja senioreille

iStock-869057234

Sanotaan, että vanhuus ei tule yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elämästä voisi nauttia ja lahjaksikin saada muuta kuin kukkia! Ohessa muutamia mainioita lahjaideoita vanhuksille, muistisairaille ja muille arkeensa apua kaipaaville. Nämä lahjat ovat paitsi hyödyllisiä lahjan saajille, ne myös antavat mielenrauhaa omaisille – olipa välimatka sitten kuinka pitkä tahansa.

Näin helpotat seniorin omaa ajanhallintaa

Me kaikki olemme joskus sekaisin kellonajoista – etenkin kesän yöttömien öiden ja talven kaamoksen aikaan. Muistisairaudesta kärsivän ajan hahmottaminen voi heikentyä niin, että tämä ei lainkaan tiedä, mikä vuorokaudenaika on meneillään. Se voi aiheuttaa suurta stressiä ja hämmennystä. Onneksi vanhuksen tai muistisairaan turvallisuuden tunnetta ja itsenäisyyttä voi helposti lisätä oikeilla apuvälineillä.

Kalenterikello tuo apua arkeen niin seniorille, vuorotyöläiselle kuin muistisairaallekin. Jos analoginen kello on käyttäjälle tutumpi, Kalenterikello on oikea vaihtoehto. Kellonajan lisäksi siitä näkee yhdellä vilkaisulla myös viikonpäivän, päivämäärän ja kuukauden. Tutustu Kalenterikelloon tästä.

 

Kalenterikellosta näet kellonajan lisäksi meneillään olevan viikonpäivän, päivämäärän ja kuukauden.

Kalenterikellosta näet kellonajan lisäksi meneillään olevan viikonpäivän, päivämäärän ja kuukauden.

 

Jos lahjan saaja tarvitsee muistutuksia vuorokaudenajasta pitkin päivää, silloin Vuorokausikalenteri on oikea vaihtoehto. Vuorokausikalenteri näyttää vuorokaudenajan sanoina – aamu, päivä, ilta tai yö. Myös viikonpäivä, päivämäärä, kuukausi ja vuosi näkyvät näytöllä. Näytön mallia on mahdollista muokata oman tarpeen mukaan. Voit katsoa kaikki mahdollisuudet tästä.

 

Vuorokausikalenteri näyttää vuorokaudenajan sanoina - aamu, päivä, ilta tai yö.

Vuorokausikalenteri näyttää vuorokaudenajan sanoina - aamu, päivä, ilta tai yö.

 

Ovatko pienet tavarat jatkuvasti hukassa? 

 

Avaimet, lukulasit, kaukosäädin… mihin ne nyt jäivätkään?

Pikkuesineiden kadottaminen on varmasti tuttua jokaiselle. Jos tavaroiden etsiskelystä tulee alituista, käy se tuskastuttavaksi. Turhan stressin voi välttää hankkimalla sopivan paikantimen. Liittämällä pienen paikanilmaisimen helposti katoaviin esineisiin, voit löytää ne vastedes vain nappia painamalla. Kun painat paikantajasta nappia, kuulet toistuvan piippausäänen etsimästäsi esineestä. Esineisiin kiinnitetyt paikanilmaisimet siis hälyttävät, kun esinettä vastaavaa nappia painetaan paikantimessa. Paikanilmaisimet ovat erittäin suosittuja lahjoja ikäihmisille, koska niiden avulla vältetään turhaa stressiä. Lisätietoja esineiden paikanninlaitteesta löydät täältä.

 

Onko sinulla jotain kysyttävää? Palvelemme mielellämme, meille voit myös soittaa: 010-322 7870

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Kun ajantaju katoaa – mikä avuksi muistamiseen?

kun-ajantaju-katoaa

Pienet unohtelut arjessa ovat tavanomaisia meille kaikille. Muistamattomuudesta tulee kuitenkin uhka terveydelle silloin, kun esimerkiksi lääkkeen otto unohtuu.

Muistin apuvälineet

Työssä käyvälle ihmiselle muistin apuvälineisiin kuuluu tavallisen kynän ja paperin lisäksi myös kännykkä, joka kulkee aina mukana. On helppo ajastaa pieniä muistutuksia pitkin päivää tai kirjata asioita ylös reissun päällä. Mutta kun mukaan kuvioon astuvat ajan hahmottamisen häiriöt ja muut muistiongelmat, kasvavat niin haasteet kuin pätevien apuvälineiden vaatimustasokin. 

Ajan hahmottamisen ongelmat

Paljonko kello? Jokaiselle tuttu kysymys silloin tällöin. Mikä päivä nyt on? Onko aamu vai ilta? Liian tuttuja, toistuvia kysymyksiä muistisairaan läheisille. Kun ajan hahmotus häiriintyy, lisääntyy myös sairastuneen epävarmuus arjessa. Kun ei tiedä mikä vuorokaudenaika on niin voi helposti arastella sosiaalisia tilanteita ja jopa masentua. Yksi aidosti itsenäisen elämän kulmakivistä on ajan hahmottaminen ja hallinta, siinä auttaa Vuorokausikalenteri.

Miten asua pidempään omassa kodissa

Tarpeisiin oikein mitotetuilla apuvälineillä voidaan taata sairastuneelle turvallinen asuinympäristö. Muistin tukena toimivat selkeänäyttöiset kellot, joihin voidaan ajastaa muistutuksia päivän tärkeimmistä asioista. Kun sairastuneen turvallisuuden tunnetta saadaan lisättyä, myös läheisten elämä helpottuu turhan murehtimisen vähetessä.

Muistuttava Vuorokausikalenteri

Laajasta kellovalikoimasta monipuolisimmin ajan hahmottamisen ja muistamisen haasteisiin vastaa Muistuttava Vuorokausikalenteri.

Yhdellä vilkaisulla käyttäjä näkee vuorokaudenajan, päivämäärän ja kellonajan. Näytölle voidaan lisäksi ajastaa muistutuksia halutuista asioista ja muistutukset voidaan toistaa sekä tekstinä että läheisen henkilön äänellä. 
 
On ajan hahmottaminen haasteellista arjen kiireen ja stressin tai muistisairauden vuoksi, tuovat oikein valitut apuvälineet kaivattua apua arkeen.

Vastaamme kaikkiin kysymyksiinne mielellämme, puh. 010-322 7870 (klo 9-16)

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

GPS paikannin voi parantaa muistisairaan omanarvontunnetta

gps-paikannin-voi-parantaa-muistisairaan-omanarvontunnetta

”Muutoin kotona pärjäävän, mutta eksymisvaarassa olevan, yksin asuvan muistisairaan ihmisen jättäminen ilman seurantalaitetta tms. on eettisesti arveluttavaa”, toteaa dementia-hoidon tutkija Merja Riikonen Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Tutkijan mielestä Suomessa ryhdytään hyvin helposti ja yksioikoisesti kieltämään muistisairauteen sairastuneelta ihmiseltä normaali elämä riskeihin vedoten. Näin muistisairas kadottaa itseluottamustaan ja itsekunnioitustaan.

”Hänellä, kuten terveilläkin, on oikeus ottaa myös riskejä. Kiellämmekö me normaalin elämän muistisairauteen sairastuneelta halutessamme hyväntahtoisesti suojella häntä?”, Riikonen kysyy.

Yhtenä keinona itsemääräämisen vahvistamiseksi voidaan käyttää GPS-seurantateknologiaa, joka parhaimmillaan mahdollistaa eksyvänkin liikkua itsenäisesti. Laitteen avulla on mahdollista löytyä nopeasti siinä tapauksessa, että tietä kotiin tai hoivayksikköön ei enää löydäkään itse.

 

GPS-paikantimen hyötyjä muistisairaalle (esim. ranteeseen sijoitettava)

1. Muistisairaan tarvetta liikkua kotinsa/asuntonsa ulkopuolella ei tarvitse rajoittaa

2. Muistisairas uskaltaa lähteä omatoimisesti lähiympäristöönsä seurantateknologian turvin.

3. Muistisairaan ja läheisen/hoitajan välille ei synny eripuraa liikkumisesta.

4. Muistisairas kokee olevansa vapaa lähtemään ulos ja liikkumaan.

5. Muistisairaan itsenäisyyden tunne vahvistuu.

6. Muistisairaan arvokkuuden tunne säilyy.

7. Muistisairaan olemassa olevia taitoja ylläpidetään.

8. Muistisairaan sosiaalisia kontakteja tuetaan.

9. Hoitohenkilökunnan/läheisten huoli katoamisesta on pienempi

10. Eksynyt voidaan tarvittaessa löytää nopeasti

 

Lue lisää GPS-paikantimista.

Muistettavaa muistisairaan GPS-paikantimen käyttöönotossa

--

Lähde: Riikonen, Merja: Eettisen ajattelun tulee ohjata teknologian käyttöä muistisairaiden ihmisten arjessa, Memo-lehti 2/2013

Piditkö artikkelista?

Tilaa uutiskirjeemme. Saat mielenkiintoisia uutisia ja rahanarvoisia etuja, enintään kerran kuukaudessa.

 

 

 

 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Muistisairaudet haasteena arjessa – 6 helpottavaa vinkkiä!

muistisairaudet-haasteena-arjessa

Nykyisyys, menneisyys, tulevaisuus – vain tämä hetki on tässä ja nyt. Usein muistisairas elää juuri tässä hetkessä, mahdollisesti ilman sairauden tunnetta. Toisaalta muistisairaan maailmaan kuuluvat monesti menneisyyden tapahtumat, jotka sekoittuvat nykyisyyteen. Muistisairauden oireet ovat moninaisia ja aiheuttavat arkeen monia haasteita. Mitä siis tehdä, jotta arki sujuisi ja olisi muistisairaalle sekä hänen läheisilleen mahdollisimman mukavaa?

Tavoitteena hyvä vanhuus muistihäiriöstä huolimatta

Muisti pettää toistuvasti ja arki ei tunnu sujuvan. Elämä muistihäiriön kanssa saattaa tuntua hyvin vaikealta. Arjen suunnittelu ja muistin apuvälineet helpottavat muistisairaan hoitoa huomattavasti.

Muistisairaus vaikeuttaa arkea – Lue nämä auttavat vinkit!

1. Säännöllinen arkirytmi helpottaa

Muistihäiriöt sekoittavat aina arkea, mutta rutiinit auttavat selkeyttämään tätä kaaosta. Ajan hahmottamista helpottavat säännölliset ruokailuajat sekä ajat lääkkeenotolle. Rutiininomaisesti joka päivä samaan aikaan toistuvat tapahtumat ja asiat tuovat turvallisuuden tunnetta ja rauhoittavat.

2. Muistin apuvälineet

Kun läheiselläsi on muistisairaus, hänen aikakäsityksensä muuttuu. Sairastunut palaa usein muistoihinsa eikä aina tiedä, mikä päivä tai vuorokaudenaika on. Sairauden alkuvaiheessa kalentereista ja muistilapuista on huomattava apu.

3. Kalenterikello auttaa ajan hahmottamisessa

DementiaOnlineShopin suosittu kalenterikello on tarkan tuotekehittelyn tulos. Kellosta näkyy yhdellä silmäyksellä kellonaika, viikonpäivä, päivä ja kuukausi. Sen avulla muistisairaan on helpompi ymmärtää aika, jota eletään.

4. Muistisairas hyötyy viikkosuunnitelmasta

Sairastuneen kanssa voi yhdessä laatia viikkosuunnitelman, jonka avulla arkeen saadaan sopivasti liikuntaa, virikkeitä ja lepoa. Viikkosuunnitelma rytmittää viikkoa sekä auttaa ajan hahmottamisessa ja toimii muistin apuvälineenä. Hyvä kalenteri on riittävän suuri ja selkeintä on, jos siinä näkyy koko viikko kerralla ja siihen pystyy merkitsemään kaikki päivän aikana tapahtuvat asiat. Menneet päivät voi yliviivata, jotta kalenteri pysyy ajan tasalla.

5. Apua yön ja päivän erottamiseen

Jos sairastunut ei tiedä, mikä vuorokaudenaika on, voidaan asiaa helpottaa esimerkiksi asentamalla makuuhuoneeseen pimennysverhot. Kun on yö, on pimeää ja nukkuminen saattaa helpottua. Päivällä pidetään kirkas valaistus korostamaan päivän ja yön eroa. Vuorokausikalenteri on myös helppo apuväline muistisairaalle. Se kertoo selkeästi sanoin vuorokaudenajan. On tärkeää pitää huolta siitä, että vuorokausirytmi on säännöllinen ja nukkumaan mennään aina samaan aikaan.

6. Muistelu tuo hyvän mielen

Muistelu on todettu hyväksi muistisairaalle ja siksi on tarpeen järjestää kotiin muistoja eletystä elämästä. Valokuvat toimivat hyvin herättäen henkiin muistoja ja piristäen mieltä. Valokuvat läheisistä auttavat muistamaan heidät paremmin. Kuvia voi olla myös esimerkiksi sairastuneen työuraan liittyvistä tapahtumista ja ympäristöistä. Muisteluun voidaan kiinnittää huomiota myös hoitokodeissa, joissa asukkaiden huoneet voidaan sisustaa heidän omiin elämäntarinoihinsa liittyvillä kuvilla ja esineillä.

Huolestuttaako dementia? Lue 5 mielenkiintoista tutkimustulosta!

Lue koko viesti