Kalenterikello on markkinoiden ainoa monipuolinen ajannäyttäjä jokaisen seniorin, huonomuistisen tai muistisairaan tarpeisiin. Kalenterikello kertoo yhdellä silmäyksellä ja selvällä suomenkielellä viikonpäivän, päivämäärän, kuukauden ja kellonajan. Dementia Online Shopin Timo Taittonen on tuonut Kalenterikellon suomalaisten koteihin.
Kalenterikellon on kehittänyt aikoinaan hollantilainen herra, joka halusi auttaa rakasta äitiään. Herran äiti oli muistisairas ja hänen oli vaikeuksia hahmottaa aikaa. “Minä toimin aikoinaan tuotteen jälleenmyyjänä ja tunsin kysyisen herran oikein hyvin. Kun hän oli noin 80-vuotias, hän kysyi minulta, että haluaisinko ostaa tuotteen oikeudet – näin Kalenterikello saapui meille”, kertoo Timo.
Uniikin tuotteesta tekee sen malli. Lähes kaikki vastaavat tuotteet ovat digitaalisilla kelloilla, mutta taustavalolla varusteltu analoginen kello on helppolukuinen ja myös monelle tutumpi tapa seurata aikaa.
Vanhemmat ihmiset ovat opetelleet lapsena lukemaan kelloa analogisesti, siksi malli on tutumpi. “Muistisairaudesta puhuttaessa kuulee usein, että ihminen alkaa taipua pikkuhiljaa lapsen tasolle, jolloin myöhemmällä iällä opitut taidot unohtuvat. Moni on unohtanut kuinka digitaalista kelloa luetaan, mutta analogisen version lukutaito on säilynyt. Eräskin asiakas on 88 -vuotias rouva, joka on todella onnellinen sirosta ja tyylikkäästä entisaikojen kelloa muistuttavasta tuotteesta", Timo kertoo.
Helposti luettavasta näytöstä on tullut paljon kiitosta. Kirjaimet ovat suurikokoiset ja selkeät sekä näytössä on valo, jonka kirkkautta voi säätää. Asiakkaat ovatkin kertoneet pystyvänsä helposti lukemaan kelloa, vaikka näkö olisikin heikentynyt.
Kellon valoa voi käyttää hyödyksi myös valonlähteenä. Eräs arvostelukin kuuluu seuraavasti; “Olen perusterve, mutta halusin keittiöön juuri tällaisen kellon. Kellotaulun valo on upea ja käy yövalosta, jos keittiöön tulee asiaa pimeällä. Olemme olleet mieheni kanssa (kummatkin perusterveitä ja työelämässä) erittäin tyytyväisiä.” Alueilla, joissa sattuu paljon sähkökatkoksia, ei tarvitse pelätä Kalenterikellon toimivuuden puolesta. Tuote toimii niin verkkovirralla kuin paristoilla. Jos kello on kytkettynä seinään ja tapahtuu sähkökatkos, niin patterit pitävät kellon ajassa.
Kauniin kalenterikellon voi asettaa pöydälle, hyllylle tai muulle tasolle. Sen voi ripustaa myös seinäkelloksi.
Kalenterikello on kerännyt arvosteluissa paljon positiivista palautetta, koska sen koetaan olevan loistava apu arjessa.
Kun muisti on alkanut heikentyä ja ajan hahmottaminen vaikeutua moni on joutunut kyselemään kellonaikaa ja päivää läheisiltään. Kalenterikello on lisännyt asiakkaiden itsevarmuutta, kun ajanhallinta onnistuu taas itse. Osalla asiakkaista tuote on helpottanut myös lääkkeidenottoa – on turvallisempi olo valita oikeat lääkkeet dosetista, kun on varma päivästä.
Timo kertoo, että epävarmuus luo myös helposti stressiä. “Me kaikki reagoimme eri tavalla eri asioihin, mutta monelle epävarmuus ajasta aiheuttaa turhautuneisuutta. Epätietoisuus luo stressiä, joka helposti myös tarttuu läheisiin”, hän sanoo. Muistisairaiden lisäksi Kalenterikelloa ovat kehuneet myös omaishoitajat. Nimimerkillä "Omainen" on kirjoittanut seuraavan arvostelun: “kalenterikello on varsinainen katseenkerääjä muistisairaan kotona. Hän tykkää kalenterikellosta ja niin myös omaishoitaja! Olen saanut jatkuvasti kiitoksia hankinnastani ja kännykällä kuvaviestejä kalenterikellosta :)”.
Kalenterikello on ensisijaisesti apuväline, mutta se ei tarkoita, etteivätkö sitä voisi käyttää kaikki. Kalenterikello sopii kaikille, jotka haluavat tietää nopeasti ajan ja viikonpäivän yhdellä vilkaisulla. Se sopii niin senioreille, muistisairaille, hajamielisille kuin myös normaaliin perhe-elämään. Kiireessä ei tarvitse alkaa etsiä kalenterista, puhelimesta tai sanomalehdestä päivämäärää. Kalenterikello on myös todettu hyödylliseksi vuorotyöläisen arjessa – vaihtelevat työvuorot sekoittavat helposti ajantajun ja Kalenterikello palauttaa työntekijän nopeasti takaisin oikeaan aikaan.
“Tutkijat suosittavat erilaisten apuvälineiden hankintaa jo mahdollisimman aikaisin muistisairauden alkuvaiheessa. Ja kalenterikello on erinomainen apuväline”, sanoo Timo.
Kiinnostuitko Kalenterikellosta? Tilaa se suoraan kotiin tästä!
Lue kaikki arvostelut – klikkaa tästä!
Suomessa joka kolmas yli 65-vuotiaista ilmoittaa kärsivänsä muistioireista. Harvassa ovat ne keski-ikäiset, jotka eivät tunne tai tiedä ketään muistisairasta. Lääkkeiden lisäksi erilaiset apuvälineet helpottavat sairastuneen arkea ja turvallisuutta. Valitettavasti niitä on ollut hankala löytää. Apuvälineitä oli pitkään saatavilla vain ulkomailta, jolloin oli vaikeaa arvioida, soveltuuko ulkomainen tuote sellaisenaan suomalaisen ikäihmisen käyttöön.
Me DementiaOnlineShopilla keräsimme tärkeimmät apuvälineet yhdelle sivustolle ja palvelemme asiakkaitamme yksilöllisesti, asiantuntevasti ja suomen kielellä. Nyt verkkokaupasta on tilannut jo yli 10 000 asiakasta. ”Nöyräksi vetää – kiitos kaikille asiakkaille!”, toteaa DementiaOnlineShopin perustaja Timo Taittonen hymyssä suin.
Muistisairaus koskettaa itse sairastavan lisäksi myös omaisia, ja koko lähipiiriä. ”Muistisairauden myötä niin sairastuneella kuin omaisillakin voi mennä elämä jokseenkin uusiksi”, kertoo Timo.
”Diagnoosin jälkeen taudin etenemistä voidaan yrittää hidastaa ja oireita lievittää, mutta parantavaa hoitoa ei toistaiseksi ole. Omaisten rooli muistisairaan arjen auttamisessa on suuri. Käytännön järjestelyjä on valtava määrä, eikä moni tule edes ajatelleeksi, että voisi olla olemassa apuvälineitäkin.”
Aiemmassa työssään lääkealan myynti- ja markkinointitehtävissä Timo työskenteli neurologisten sairauksien ja lääkkeiden parissa. Neurologiset taudit, dementia mukaan lukien, olivat siis tuttuja.
”Tiesin, että muistisairaus on sairaus, jossa potilaiden hyvinvointia ja turvallisuutta arjessa voi auttaa myös ilman lääkkeitä, erilaisilla apuvälineillä. Apuvälineitä ei ollut saatavilla mistään yhdestä paikasta kootusti. Muistisairaan tai tämän omaisen on vaikeaa alkaa hankkia tuotteita ulkomailta”, hän kertoo.
”Halusin, että kuka tahansa saa tuotteet helposti DementiaOnlineShopista. Palvelemme myös puhelimessa heitä, jotka eivät halua tai pysty tilaamaan internetistä.”
DementiaOnlineShopin tuotteet saavat runsaasti palautetta. Moni kertoo, että tuotteet ovat helpottaneet arkea hyvin konkreettisesti. Tällainen palaute lämmittää verkkokauppiasta. ”Esimerkiksi eräs asiakas kertoi, että kalenterikellon oston jälkeen muistisairas on osannut ottaa lääkkeet itse oikein eikä tupla-annostuksia ole tullut”, Timo kertoo. “Olen myös saanut viestiä, että muistisairaiden ei enää tarvitse soitella lapsille kysyäkseen, että mikä päivä on meneillään.”
“Kun ajankulun hahmotus vaikeutuu, aiheuttaa se ihmiselle helposti ahdistusta. On ollut ilo olla mukana helpottamassa omaisten ja muistisairaiden arkea tällä tavalla!”, hymyilee Timo.
Sanotaan, että vanhuus ei tule yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elämästä voisi nauttia ja lahjaksikin saada muuta kuin kukkia! Ohessa muutamia mainioita lahjaideoita senioreille, huonomuistisille ja muille arkeensa apua kaipaaville.
Meiltä inhimillisiltä ihmisiltä pienet tavarat silloin tällöin joutuvat hukkaan. Seniorille tai muistisairaalle alituinen etsiminen ja huolehtiminen on kuitenkin raskaampaa kuin nuorelle ja terveelle.
Helposti hukkuviin esineisiin voi liittää pienen paikanilmaisimen, jonka avulla ne löytää helposti vain nappia painamalla. Kun painat paikantajasta nappia, kuulet toistuvan piippausäänen etsimästäsi esineestä. Esineisiin kiinnitetyt paikanilmaisimet siis hälyttävät, kun vastaavaa nappia painetaan paikantimessa – kätevää! Lisätietoja esineiden paikanninlaitteesta löydät täältä.
Vanhuksen tai muistisairaan turvallisuuden tunnetta ja itsenäisyyttä voi helposti lisätä parantamalla ajanhallintaa. Kalenterikello tuo apua arkeen niin seniorille, vuorotyöläiselle kuin muistisairaallekin. Viikonpäivä, päivämäärä, kuukausi ja kellonaika – vain yhdellä vilkaisulla! Erittäin suositusta Kalenterikellosta voit lukea lisää täältä.
Jos seniorille tuottaa vaikeuksia pysyä kärryillä vuorokaudenajasta, saa vuorokausikalenterista hyvän avun. Siitä näkee viikonpäivän, päivämäärän, kuukauden ja kellonajan lisäksi selkeästi, onko aamu, päivä, ilta vai yö. Katso vuorokausikalenterin kaikki ajannäyttömahdollisuudet täältä.
Suihkuun, roskienvientireissulle tai kellarissa käynnille ei tule aina otettua puhelinta mukaan. Miten seniori tai muistisairas saa apua, jos hän tuolloin kaatuu tai voimat loppuvat?
Matkapuhelimeen liitetyssä turvarannekkeessa on SOS-nappi, jota painettaessa puhelin hälyttää apua yhdellä napin painalluksella. Se 1) lähettää ennalta laaditun tekstiviestin 2) soittaa automaattisesti ennalta asetettuihin puhelinnumeroihin ja 3) avaa hands-free-kaiutinpuhelimen heti, kun puheluun vastataan. Itse puhelimen ei tarvitse olla samassa huoneessa. Katso tuotteemme Matkapuhelin turvarannekkeella muut ominaisuudet täältä.
Lisää oivallisia lahjaideoita senioreille löydät klikkaamalla tästä.
Kun sinulla on kysyttävää niin voit aina myös soittaa meille, palvelemme mielellämme: 010-322 7870
Lokakuun tienoilla pimeys alkaa haukata valtaosan päivästä – Suomen synkässä syksyssä iltakuudelta ja aamukuudelta on yhtä pimeää. Muistisairaan ajanhahmotusongelma voi hankaloitua entisestään kaamoksen aikaan.
Meistä jokainen on joskus havahtunut keskeltä eläväistä unta hieman epävarmana siitä, onko herätyskello jo soinut tai mistä ylipäätään herää. Terve ihminen pääsee yleensä tilanteen tasalle nopeasti, mutta muistisairaalle tämänkaltainen hämmennys voi jäädä päälle.
Väärässä vuorokaudenajassa eläminen aiheuttaa ahdistusta ja pelkotiloja: muistisairas pohtii, miksi kotihoito ei ole vielä käynyt tai mikseivät muut arjen rutiinit käynnisty totutusti. Uni-valve-rytmin häiriöt ovat muistisairaudessa tavallisia, ja ajan hahmottamisen vaikeudet voivat jarruttaa unirytmin asettumista uomiinsa.
Kun selvyyttä siitä, onko yö vai päivä, ei ole, voi muistisairas erehtyä soittamaan omaisilleen tai lähtemään hoitamaan asioita keskellä yötä. Yöllinen puhelinsoitto säikäyttää ja voi jättää huolen kalvamaan mieltä loppuyöksi. Omaistenkaan levon tärkeyttä ei saa vähätellä.
Ajanhahmottamisen auttaminen tukee muistisairaan omanarvontuntoa ja valmiuksia elää itsenäistä elämää. Analoginen kellotaulu kuitenkin kertoo ajan vain kahdentoista tunnin syklissä. Digitaalinen kello saattaa puolestaan tuntua muistisairaasta vieraalta.
Yksinkertaista helpotusta muistisairaan arkeen voikin tuoda vuorokausikello, josta näkee yhdellä vilkaisulla, onko aamu, päivä, ilta vai yö, mikä on viikonpäivä ja päivämäärä.
Jokainen meistä on erilainen, ja kaikilla on omat arjen haasteensa. Siksi me Dementia Online Shopissa pyrimme aina palvelemaan asiakkaitamme yksilöllisesti. Tarjoamme erilaisia, myös sairauden etenemisen mukaan muokattavissa olevia ratkaisuja hahmottamisen tueksi. Tutustu valikoimaamme klikkaamalla tästä tai soita, niin etsitään yhdessä ne juuri teille sopivimmat ratkaisut: 010 322 7870 (klo 9-16).
Pienet unohtelut arjessa ovat tavanomaisia meille kaikille. Muistamattomuudesta tulee kuitenkin uhka terveydelle silloin, kun esimerkiksi lääkkeen otto unohtuu.
Työssä käyvälle ihmiselle muistin apuvälineisiin kuuluu tavallisen kynän ja paperin lisäksi myös kännykkä, joka kulkee aina mukana. On helppo ajastaa pieniä muistutuksia pitkin päivää tai kirjata asioita ylös reissun päällä. Mutta kun mukaan kuvioon astuvat ajan hahmottamisen häiriöt ja muut muistiongelmat, kasvavat niin haasteet kuin pätevien apuvälineiden vaatimustasokin.
Paljonko kello? Jokaiselle tuttu kysymys silloin tällöin. Mikä päivä nyt on? Onko aamu vai ilta? Liian tuttuja, toistuvia kysymyksiä muistisairaan läheisille. Kun ajan hahmotus häiriintyy, lisääntyy myös sairastuneen epävarmuus arjessa. Kun ei tiedä mikä vuorokaudenaika on niin voi helposti arastella sosiaalisia tilanteita ja jopa masentua. Yksi aidosti itsenäisen elämän kulmakivistä on ajan hahmottaminen ja hallinta, siinä auttaa Vuorokausikalenteri.
Tarpeisiin oikein mitotetuilla apuvälineillä voidaan taata sairastuneelle turvallinen asuinympäristö. Muistin tukena toimivat selkeänäyttöiset kellot, joihin voidaan ajastaa muistutuksia päivän tärkeimmistä asioista. Kun sairastuneen turvallisuuden tunnetta saadaan lisättyä, myös läheisten elämä helpottuu turhan murehtimisen vähetessä.
Laajasta kellovalikoimasta monipuolisimmin ajan hahmottamisen ja muistamisen haasteisiin vastaa Muistuttava Vuorokausikalenteri.
Yhdellä vilkaisulla käyttäjä näkee vuorokaudenajan, päivämäärän ja kellonajan. Näytölle voidaan lisäksi ajastaa muistutuksia halutuista asioista ja muistutukset voidaan toistaa sekä tekstinä että läheisen henkilön äänellä.
On ajan hahmottaminen haasteellista arjen kiireen ja stressin tai muistisairauden vuoksi, tuovat oikein valitut apuvälineet kaivattua apua arkeen.
Vastaamme kaikkiin kysymyksiinne mielellämme, puh. 010-322 7870 (klo 9-16)
Kun tavoitteena on parantaa muistisairaan tai muun henkilön turvallisuutta joko kotioloissa tai hoivakodissa, on hyvä listata paperille kaikki tarpeet, aiemmat kokemukset ja uudet ideat. Tarpeet on myös hyvä asettaa tärkeysjärjestykseen: välttämättömät, tärkeät ja vähemmän tärkeät. Tämän jälkeen on helpompi tehdä päätöksiä erilaisista vaihtoehdoista, joilla lisätä muistisairaan turvallisuutta.
Ohessa neljä vinkkiä potilaan turvallisuuden parantamiseen:
Monille potilaan harhailu aiheuttaa arjessa haasteita ja turhia harmaita hiuksia. Turvallisuuden parantamiseksi suosittelemme esim. ovi- ja mattohälyttimiä. Tarpeet ovat usein samanlaisia, halutaan saada tieto siitä kun henkilö poistuu vuoteestaan tai avaa jonkin oven, esim. ulko-oven. Hälyttimiä löytyy erilaisiin tarpeisiin, esimerkiksi ovihälytin voi hälyttää niin, että hoitaja/omaishoitaja saa hälytyksen hoivakodissa tai kotona olevaan hakuvastaanottimeen tai sitten oven avaamisesta lähtee tekstiviesti haluttuun matkapuhelimeen. Lue lisää erilaisista hälyttimistä täältä.
Nykyteknologia mahdollistaa GPS-paikantimen käytön potilailla, jotka ovat vaarassa eksyä liikkuessaan kodin ulkopuolella. Ranteeseen kiinnitettävällä GPS-paikantimella on mahdollista tehdä myös poistumisvalvontaa, joka tarkoittaa hälytyksen antamista hoitajalle, jos potilas ylittää määritellyn turva-alueen rajan.
Muun muassa muistisairailla ihmisillä on taipumus liikkua kodissa öiseen aikaan. Tyypillinen tilanne on potilaan vessassa käynti. Itsenäisyyttä lisääviä apuvälineitä näissä tilanteissa ovat esimerkiksi yövalo ja punainen wc-korotin, joka helpottaa potilaan wc-pytyn havaitsemista ja vessassa asiointia.
Valitettavan usein etäisyys potilaan ja hoitajan välillä johtaa siihen, että hälyttimet eivät toimi kunnolla. Tällöin hyvä valinta voi olla GSM liiketunnistin tai GSM ovihälytin, joiden avulla tieto potilaan oven avaamisesta tai vuoteesta poistumisesta saadaan siirrettyä helposti ja nopeasti hoitajan GSM matkapuhelimeen.
Apuvälineiden tarvetta arvioitaessa on hyvä keskustella niin potilaan, hoitajan kuin muiden asiantuntijoiden kanssa kuhunkin tilanteeseen sopivista laitteista.
Dementiaonlineshop tarjoaa ratkaisuja em. tilanteisiin. Ota ystävällisesti yhteyttä puhelimitse 010-322 7870 tai sähköpostilla info@dementiaonlineshop.com, niin ehdotamme ratkaisua tilanteeseenne. Olemme nopeita, huomaat sen kun otat yhteyttä!
Piditkö artikkelista? Tilaa uutiskirjeemme. Saat mielenkiintoisia uutisia ja rahanarvoisia etuja, enintään kerran kuukaudessa.
Nykyisyys, menneisyys, tulevaisuus – vain tämä hetki on tässä ja nyt. Muistisairas elää juuri tässä hetkessä, monesti ilman sairauden tunnetta. Toisaalta hänen maailmaansa kuuluvat menneisyyden tapahtumat, jotka sekoittuvat nykyisyyteen. Mitä siis tehdä, jotta aika kuluisi arjessa mukavasti? Tässä muutama hyvä vinkki.
Kun läheisesi sairastaa muistisairautta, hänen ajankäsityksensä muuttuu. Sairastunut palaa usein muistoihinsa eikä aina tiedä, mikä päivä tai vuorokauden aika on. Dementian alkuvaiheessa kalentereista ja muistilapuista on huomattava apu. Mutta kun tauti etenee, tiedonkäsittelyn toiminnot heikkenevät ja ajan taju häviää. Sairastunut saattaa monta kertaa päivässä soittaa läheiselleen ja kysyä, mikä päivä tänään on, paljonko kello on, onko nyt aamu vai ilta jne.
Muistisairas aprikoi usein, mikä päivä mahtaa olla menossa. Valikoimamme valaistulla näytöllä varustettu upea kalenterikello on kehitetty erityisesti muistihäiriöisen kelloksi.
Päivyrikellosta näkyy yhdellä silmäyksellä kellon aika, viikonpäivä, päivä ja kuukausi. Sen avulla ikääntyvän ihmisen ja muistisairaan on helpompi ymmärtää aika, jota eletään. Kalenterikellon voi sijoittaa joko pöydälle tai seinälle; useimmat asettavat sen pöydälle.
Sairastuneen kanssa voi yhdessä laatia kätevän viikkosuunnitelman, jonka avulla arkeen saadaan sopivasti liikuntaa, virikkeitä ja lepoa. Viikkosuunnitelma rytmittää viikkoa, auttaa ajan hahmottamisessa ja toimii muistin apuvälineenä.
Hyvä kalenteri on riittävän suuri ja paras olisi, jos siinä näkyy koko viikko kerralla ja siihen pystyy merkitsemään kaikki päivän aikana tapahtuvat asiat. Menneet päivät voi yliviivata, jotta kalenteri pysyy ajan tasalla.
Jos sairastunut ei tiedä, mikä vuorokauden aika on, voidaan asiaa helpottaa esimerkiksi asentamalla makuuhuoneeseen pimennysverhot. Kun on yö, on pimeää ja nukkuminen saattaa helpottua. Päivällä on kirkas valaistus, joka auttaa hahmottamaan päivän ja yön eron. On tärkeää pitää huolta siitä, että vuorokausirytmi on säännöllinen ja nukkumaan mennään aina samaan aikaan. Monet ovat jo hankkineet avuksi vuorokausikalenterin, josta näkee heti, onko nyt meneillään aamu, päivä, ilta tai yö.
Ajan hahmottamista helpottavat säännölliset ruokailuajat sekä ajat lääkkeenotolle. Rutiininomaisesti joka päivä samaan aikaan toistuvat tapahtumat ja asiat tuovat turvallisuuden tunnetta ja rauhoittavat.
Arkirytmin ylläpitämiseen voi harkita esimerkiksi lääkeannostelijaa, joka muistuttaa lääkkeenotosta.
Muistelu on todettu hyväksi muistisairaalle ja siksi on tarpeen järjestää kotiin muistoja eletystä elämästä. Muistelusta saa hyvän mielen.
Valokuvat toimivat hyvin ja näin muistot heräävät henkiin paremmin. Läheisten henkilövalokuvat auttavat muistamaan heidät paremmin. Muita aiheita voivat olla esimerkiksi sairastuneen työuraan liittyvät tapahtumat ja ympäristöt. Muisteluun voidaan kiinnittää huomiota myös hoitokodeissa, joissa asukkaiden huoneet voidaan sisustaa omaan elämäntarinaan liittyvillä valokuvilla.
Kirjoittanut: Timo Taittonen
Kirjoittaja on DementiaOnlineShopin perustaja. Hän keskustelee päivittäin ikäihmisten, muistisairaiden omaisten ja hoitohenkilöstön kanssa.