Julkaistu , julkaisija

GPS paikannin voi parantaa muistisairaan omanarvontunnetta

gps-paikannin-voi-parantaa-muistisairaan-omanarvontunnetta

”Muutoin kotona pärjäävän, mutta eksymisvaarassa olevan, yksin asuvan muistisairaan ihmisen jättäminen ilman seurantalaitetta tms. on eettisesti arveluttavaa”, toteaa dementia-hoidon tutkija Merja Riikonen Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Tutkijan mielestä Suomessa ryhdytään hyvin helposti ja yksioikoisesti kieltämään muistisairauteen sairastuneelta ihmiseltä normaali elämä riskeihin vedoten. Näin muistisairas kadottaa itseluottamustaan ja itsekunnioitustaan.

”Hänellä, kuten terveilläkin, on oikeus ottaa myös riskejä. Kiellämmekö me normaalin elämän muistisairauteen sairastuneelta halutessamme hyväntahtoisesti suojella häntä?”, Riikonen kysyy.

Yhtenä keinona itsemääräämisen vahvistamiseksi voidaan käyttää GPS-seurantateknologiaa, joka parhaimmillaan mahdollistaa eksyvänkin liikkua itsenäisesti. Laitteen avulla on mahdollista löytyä nopeasti siinä tapauksessa, että tietä kotiin tai hoivayksikköön ei enää löydäkään itse.

 

GPS-paikantimen hyötyjä muistisairaalle (esim. ranteeseen sijoitettava)

1. Muistisairaan tarvetta liikkua kotinsa/asuntonsa ulkopuolella ei tarvitse rajoittaa

2. Muistisairas uskaltaa lähteä omatoimisesti lähiympäristöönsä seurantateknologian turvin.

3. Muistisairaan ja läheisen/hoitajan välille ei synny eripuraa liikkumisesta.

4. Muistisairas kokee olevansa vapaa lähtemään ulos ja liikkumaan.

5. Muistisairaan itsenäisyyden tunne vahvistuu.

6. Muistisairaan arvokkuuden tunne säilyy.

7. Muistisairaan olemassa olevia taitoja ylläpidetään.

8. Muistisairaan sosiaalisia kontakteja tuetaan.

9. Hoitohenkilökunnan/läheisten huoli katoamisesta on pienempi

10. Eksynyt voidaan tarvittaessa löytää nopeasti

 

Lue lisää GPS-paikantimista.

Muistettavaa muistisairaan GPS-paikantimen käyttöönotossa

--

Lähde: Riikonen, Merja: Eettisen ajattelun tulee ohjata teknologian käyttöä muistisairaiden ihmisten arjessa, Memo-lehti 2/2013

Piditkö artikkelista?

Tilaa uutiskirjeemme. Saat mielenkiintoisia uutisia ja rahanarvoisia etuja, enintään kerran kuukaudessa.

 

 

 

 

 

Kommentit: 0
Lisätietoja:: gps-paikannin, muisti, muistin apuvälineet, muistinmenetys

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti